
Hei sinä siellä!
Olen auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS) ja toiminimellä (Y-Tunnus: 3248251-8) aloittanut yrittäjä vuoden alusta 2022 Lappeenrannan vanhalla putkalla. Olen ollut opetus- ja kehittämistehtävissä 15 vuoden ajan. Taustakoulutukseltani olen sosionomi (yamk), ammatillinen opettaja ja opo. Olen myös kehotietoisuusohjaaja. Olen työssäni kohdannut hyvin moninaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.
Seksuaalineuvojaopintoihin lähtemisen syyt olivat alkuun hyvin henkilökohtaiset. Minulla on kolme poikaoletettua. Haluan tukea heidän kasvuaan ja kehitystään, mutta tämä osa-alue tuntui vieraalta. Halusin myös tarkastella omaa seksuaalisuuttani, koska se oli elämässäni osa-alue, mihin en oikein missään yhteydessä ollut syventynyt. Omien oivallusteni myötä haluan jakaa tätä ymmärrystä kaikille.
Seksologia vei siis mennessään ja yrityksen perustamisella tahdon jakaa hyvää oloa ihan jokaiselle. Tarkastelemalla omaa seksuaalisuuttaan, siihen vaikuttavia tekijöitä, kokemuksia, asenteita ja olettamuksia, voi oivaltaa jotain aivan uutta itsestään, suhteistaan ja elämästään. Seksuaalisuus on valtava voimavara, se on meissä jokaisessa, jollain muotoa.
Tahdon auttaa sinua loistavaksi vuorovaikuttajaksi. Tai vaikkapa loistavaksi rakastajaksi. Mikä tahansa sinua seksuaalisuuden tai sukupuolen osa-alueissa mietityttää, lähdetään etsimään siihen ratkaisua.
Haluan sinut loistavaksi oman elämäsi valokeilassa.
Sanna

Kiinnostuitko?
Tutustu palveluihini tästä.